Vauvakuplassa

Kuten varmasti olette aavistaneet täällä ollaan oltu melkoisessa vauvakuplassa! Pieni mies saapui maailmaan 7.3. ja siitä asti elämä on ollut vauvan tuoksuisen uuden arjen opettelua ja toisiimme tutustumista. Vaikka vauva-arki tämän pienokaisen kanssa onkin ollut kohtuullisen helppoa en silti ole löytänyt itsestäni energiaa blogin päivittämiseen. En myöskään ole halunnut tehdä blogista itselleni stressiä vaan nauttia tästä uudesta … More Vauvakuplassa

Elämän mittaisia muutoksia

Kerroinkin jo aikaisemmin, että tästä vuodesta on tulossa jännittävä ja edessä tulee olemaan isoja muutoksia. Voisi kai sanoa, että niitä elämän mittaisia muutoksia, kun perheemme kasvaa yhdellä pienellä ihmisellä Blogin puolella tämä varmasti tarkoittaa myös jonkinlaista muutosta ja alkuun jopa hetkellistä hiljaiseloa, kunhan saadaan pieni tulokas maailmaan. Jatkossa ajatus olisi kuitenkin pitää blogi edelleen sisustus painotteisena (ainakin tällä … More Elämän mittaisia muutoksia

Ihanaa Uutta Vuotta!

Täällä juhlittiin vuoden vaihdetta eilen ystävien kanssa. Keräsimme ruokapöydän antimet nyyttäri tyylillä ja ruokaa oli kyllä taas yllinkyllin tarjolla. Illan päälle ammuimme muutamat raketit ja pulahdimme paljuun. Puolen yön aikaan kilistelimme vielä kuplivalla ja valoimme tinat. Tämän vuoden ensimmäinen päivä onkin sitten vietetty siivoamalla joulu nurkista pois. Toivottavasti teidänkin uuden vuoden vietto on sujunut mukavasti. … More Ihanaa Uutta Vuotta!

Unelmista totta

Olen aina pienestä tytöstä asti haaveillut, että jonain päivänä ostan vanhemmiltani meidän kotitalon Kajaanista. Viime keväänä aihe tuli ajankohtaiseksi, kun vanhempani olivat laittamassa taloa myyntiin. Asuimme tuolloin mieheni kanssa Helsingissä ja pitkään asiaa pohdittuamme päätimme tehdä radikaaleja ratkaisuja, palata kotikonnuille ja ostaa talon. Helppo ratkaisu se ei ollut, koska työllisyys tilanne Kajaanissa ei ole mikään … More Unelmista totta